lauantai 21. joulukuuta 2013

En etsi valtaa, loistoa. Vaan...

Olen ihmetellyt viime aikoina kovasti, mihin onkaan kadonnut kohtuullisuus ja oikeudenmukaisuus? Ympärillämme tapahtuu monenlaisia asioita, joita ei voi kuin ihmetellä. Rahan ratkaiseva rooli vain korostuu korostumistaan ja ihmisten hyvinvointi, niin joissain kohtaa voidaan jo kysyä, mikä hyvinvointi, kärsii.
Hankalassa asemassa olevien ihmisten tilanne vain heikkenee ja tuntuu, ettei heidän puolellaan ole kukaan.
Työmotivaatio ja työssä jaksaminen lähtee siitä, että työ on mielekästä ja siihen voi itse vaikuttaa. Tämä tosiaan tuntuu unohtuneen.
Esimiehen merkitys on suuri niin hyvässä, kuin pahassa. Asiansa osaava esimies saa työntekijänsä parempaan lopputulokseen ja se jos mikä vaikuttaa myös asiakkaisiin. Käänteisesti vain numeroita katsovat esimies saa pahimmillaan aikaan pahoinvointia työyhteisössä. Uuden esimiehen tulisi kuunnella työntekijöitään, joilla on kokemusta ja näkemystä työyhteisön tarpeista ja erityisvaatimuksista. Tulos tai ulos menetelmä harvoin tuottaa toivottua tulosta. Vanhenevat työntekijät ja osatyökuntoiset eivät saa olla ongelma, vaan voimavara, joka hyödyttää oikein tuettuna. Myönnän naapurikarsinasta on helppo huudella, mutta toisaalta kokenut sijainen, vuokratyöntekijä tai opiskelija oppii näkemään, jos työyhteisö voi huonosti.
Oikealla resurssoinnilla päästää paremmin toivottuun lopputulokseen. Erilainen tilastointi ja raportointi ovat osa nykyistä työntekoa. Näillä mittareilla saadaan tuloksia ja tulosten perusteella tehdään johtopäätöksiä. Sci-fi sarjoissa ihmiset siirtyvät paikasta toiseen silmänräpäyksessä, mutta todellisuudessa näin ei ole, vaan asiakkaalta toiselle siirtyminen vaatii aikansa ja vain asiakkaiden luona vietetyn ajan mukaan resurssien laskeminen kostautuu. Työntekijät eivät ole robotteja. Resurssejen optimoinnilla voidaan yrittää tehostaa toimintaa, mutta inhimillisyys ja inhimilliset tekijät on otettava huomioon.
Liian tiukalle viety resurssointi lisää työntekijöiden hankaluuksia ja heikentää työhyvinvointia. Työhyvinvointiin tulee panostaa riittävästi, muutoin sairaspoissaolot lisääntyvät ja tämä taas vaikuttaa monilla tavoin haitallisesti. Kannustava ja työntekijöitää tukeva esimies auttaa haastavissa tilanteissa jaksamaan.
Vanhustenhoidossa pyritään säästämään laitoshoitoa vähentämällä. Tässä kohtaa varoituksen sana, ne resurssit. Se, että näitä vanhuksia pyritään hoitamaan mahdollisimman kodinomaisesti, vaatii tietysti resursseja. Kotona asuminen mahdollisimman pitkään, vaatii myös vanhuksilta tiettyjä asioita. Kotihoito pystyy tukemaan tiettyyn rajaan asti, mutta sitten tarvitaan tuetumpaa asumista, kun terveys ei enään tue kotona asumista. Valitettava totuus on, että näitä huonokuntoisia vanhuksia asuu kotona, koska heille ei ole tarjota asianmukaista hoitopaikkaa. Sitä ei voi pitää inhimillisenä työntekijän tai asiakkaan kannalta.
Moni hyvä ajatus hautautuu nyt säästöjen alle ja valittavaksi tulee vähiten huono ratkaisu. Toisaalta maton alle lakaiseminen saattaa siirtää ongelmien ratkaisua ja pahetaa tai hankaloitaa perusongelmaa. Suuret mullistukset jättävät pienen ihmisen alleen. Kaikkea ei voi mitata pelkästään rahalla. Priorisonti ja optimointi vai oikeudenmukaisuus ja inhimillisyys?

maanantai 21. lokakuuta 2013

Näkökulma tasa-arvokysymykseen

Aika ajoin tulee pohtineeksi tasa-arvokysymyksiä. Tasa-arvoisuuden proplematiikka tulee esiin hyvinkin monissa kohdin ja käsittelemättöminä niillä voi hyvinkin olla vaikutuksia työssä jaksamiseen ja työyhteisön hyvinvointiin. Työntekijöillä on työyhteisössään tehtäväkohtaiset roolit ja työtehtävät, joilla useinmiten on työehtosopimuksiin, lakeihin ja asetuksiin perustuvat perusteet.
Mutta on olemassa myös kirjoittamattomia sääntöjä, jotka perustuvat usein vakiintuneisiin käytäntöihin, eikä niinkään omaa lakipohjaa. Nämä voivat olla hankalasti selitettävissä opiskelijoille tai uusille työntekijöille. Työyhteisössä voi olla myös hierarkiajärjestyksiä, jotka eivät ole virallisia rooleja, vaan perustuvat enemmänkin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Näiden roolien taakse piiloutuu ongelmia, jos niistä ei puhuta. Tottumukset eivät ole yksinkertaisia koko työyhteisön kannalta, sillä niissä voi olla riidan siemen. Yhteisistä pelisäännöistä tulee sopia ja ne tulee kirjata. Nämä on myös hyvä lisätä perehdyttämiskansioon osaksi perehdyttämistä. MUTTA ne eivät voi olla kiveen hakattuja, vaan niitä tule pystyä tarkistamaan tarvittaessa.

On surullista huomata, miten ajatus: "Käyttäydy muita kohtaan, niin kuin haluat sinua kohtaan käyttäydyttävän," unohtuu kovin usein. Itse olen pyrkinyt pitämään sen omassa toiminnassa ohjenuorana. En tiedä miten työyhteisön mies- tai naisvaltaisuus, tähän vaikuttaa, sillä olen työurani ollut pääasiassa naisvaltaisilla aloilla. Vaikka paljon puhutaan tasa-arvoisuudesta, niin sukupuoliroolit ja asenteet vaikuttavat, kuin alitajuntaisesti suhtautumiseen työtovereihimme tai heidän tekemisiinsä.
Vajaa työkykyisten mukaan ottaminen ei ole itsestäänselvyys, vaan usein törmäämme omiin asenteisiimme. Oli kyseessä vamma tai sairaus tai muu, kuten kielitaito, niin törmäämme haasteisiin/asenteisiin. Sen sijaan, että toisia tuetaan, sorrutaan arvostelemaan tai aliarvioimaan vajaa työkykyisiä. On myönnettävä, että hankalissa poissaolotilanteisssa toimiminen on haasteellista, mutta näin me kaikki voimme oppia.

Sukupuoliroolien tuomia haasteita työyhteisössä lyötyy myös paljon. Näitä kysymyksiä olen pohtinut hyvin paljon, varsinkin viimeisen vuoden aikana. Ne vain tuntuvat olevan ajankohtaisia tuon tuostaan. Kotioloissa tasa-arvon toteuttaminen on teoriassa helpompaa, sillä useimpia kodinkoneita voi oppia käyttämään sukupuolesta huolimatta, mutta on asioita joita ei sukupuolesta johtuen ole helppoa tai mahdollista tehdä. Esimerkiksi raskaus ja synnyttäminen eivät onnistu mieheltä ja imettäminen ei ole yksinkertaista. Äidinmaidon voi lypsää ja tuttipullo pysyy myös isän kädessä. Myös äidinmaidonkorvikkeita on olemassa, mutta äidin läheisyyttä ei voi korvata. Omalla kohdallani hankaluutta tuotti se, ettei lapsemme perustanut vastikkeista.

Viime aikoina on ollut esillä tasa-arvon lisääminen kotihoidon tuen maksamisessa. Tässä kohtaa todellakin muttia löytyy. Jos isä selviää imettämisestä, niin vanhempien tulotasoero ja työnantajien asenne-erot tuovat haasteita. Saman palkkatason omavilla vanhemmilla ei toimeentulo-ongelmaa synny, mutta kun ero on suuri, niin ongelmia syntyy. Omien vanhempieni ansioiden suhde oli lähes se, että isäni maksoi veroja suunnilleen saman verran kuin äitini sai vuosituloja. Eli sillä todellakin on merkitystä
Myös työnantajien asenteissa on eroja ja näin haasteita. Jos molemmat vanhemmat ovat hoiva-alalla, niin ei uskoakseni ole väliä, sillä kumpi vanhemmista voi jäädä kotiin. Toisaalta miesvaltasilla aloilla asenne maasto saattaa erota. Myös työhönottotilanteessa on asenne-eroja. Nainen tullee raskauskysymyksen eteen, kun miehen kohdalla lähtökohtaisesti kysymystä ei pidetä tarpeellisena.

Alle kymmenvuotiaiden lasten kohdalla seuraava kompastuskivi on sairastunut lapsi. Lastenhoitaja isän on helpompi jäädä kotiin, kuin esimerkiksi koneinsinööri isän. Tosin monesti oletus on, että äiti on se, joka jää lasta hoitamaan. Mitä en tietenkään itse voi ymmärtää, sillä kohdallanihan se on vain ammattitaidon ylläpitämistä. Myös asenteessa lasten kotona hoitamista kohtaan on selkeä ongelma, vaikka välillä yhden lapsen lapsiryhmän pyörittäminen on haastellisempaa kuin kahdenkymmenen. Työnantaja silmissä tätä ei pidetä työkokemuksena ollenkaan tai sitä aliarvioidaan.

Sukupuolirooleihin törmää myös saman ammattiryhmän sisällä. Tässä kohtaa asenteet ja olettamukset vain korostuvat. Siivoojana oletetaan usein olevan naisia, sillä niinhän se on ollut ajansivun. Omalla kohdallani on herännyt useampaan kertaan kysymys, voinko minä siivota naisten vessaa tai pukuhuonetta. Uimahalleissa naissiivooja tai pesijä miesten puolella ei herätä tunteita, mutta yllätäen toisin päin ei tule kuuloonkaan. Tämä on hyvin selkeästi sukupuolisidonnainen kysymys, josta ei edes keskustella, koska se on epäluonnollista ja värittynyttä.

Miesten työskentelemistä varhaiskasvatuksessa leimaa myös hyvin kaksijakoinen suhtautuminen. Toisaalta on helppoa perustella miksi miehiä haluttaisiin enemmän, mutta silti aika ajoin tulee tilanteita, jotka voivat olla hyvin jopa ahdistavia. Noin kaksikymmentä vuotta sitten ihmeteltiin suuresti miksi parikymppinen mies hakeutuu lastenhoitajan tehtävään, alahan on naisvaltainen, eihän sinne hakeudu kuin homoseksuaalit tai perverssit miehet. Vielä tänä päivänä mies opettajat ovat yleisempiä kuin lastenhoitajat. Lähihoitajakoulutukseen hakeutuu kyllä myös miehiä, mutta valmistuttuaan he hakeutuvat aloille, jotka ovat miesvaltaisempia.
Päivähoidon arjessa ei periaatteessa ole väliä, onko opettaja vai hoitaja, mutta on tilanteita, joissa sukupuoliroolit tulevat esille. On ikään kuin luonnollisempaa, kun asian hoitaa nainen, kuin mies. Vaikka puhutaan, että kaikki tekevät kaikkea ja sitä pyritään myös lapsille opettamaan, niin todellisuus on toinen. Taas haluaisin muistuttaa, kohtele toisia, kuten haluaisit itse tulla kohdelluksi. Uskoakseni jokainen haluaa tehdä, niin hyvin kuin osaa, riippumatta siitä onko mies vai nainen, ihonväriin tai syntyperään katsomatta.

Lopuksi olen kokenut hyvinkin kiusaallisena sen, että en voi olla ystävällinen työkavereilleni ilman, että sitä pidetään flirtaamisena ja jopa iskemisyrityksenä. On hyvä muistaa, että teemme työtä asiakkaidemmme hyväksi ja hyvinvoiva ja toisia kunnioittava työyhteisö on kaikkien etu.