Minulle on opetettu, että kaikilla on olemassa perustarpeet. Kenenkään ei pitäisi tuntea olevansa tarpeeton tai hyödytön, mutta pienituloisista on kovaa vauhtia tulossa tarpeettomia, ihmisiä, jotka ovat vain yhteiskunnallinen rasite. Loiseläjien joukko, joka passiivsena kuppaa verovaroja
Turvallisuuden tunne on ihmisen perustarpeita, samoin kuin arvotuksen tarve. Turvallisuus on ollut esillä monellakin tapaa. Arvostuksen puutteesta niin ikään löytyy esimerkkejä. Pienituloiset ovat tässäkin asiassa keskiössä. Silloin, kun suorittavasta ruohonjuuritasosta esimerkiksi julkisissa palveluissa säästetään. Nämä eivät ainakaan lisää turvallisuuden tunnetta, vaan pikemminkin päin vastoin. Jatkuva huoli toimeentulosta ja mahdollisen työpaikan säilymisestä. Tämä ei voi olla vaikuttamatta työtyyytyväisyyteen, josta voi hyvinkin seurata motivaatio ongelmia, mutta myös sairaslomia. Riiitämättömyyden tunne, voi vaikuttaa haitallisesti työyhteisön yleiseen hyvinvointiin.
Esimiehien toiminta on tässä erittäin tärkeä. Jos esimies ei ole niin sanotusti kartalla tilanteesta, voi hän tietämättömyyttään tai ajattelemattomuuttaan lisätä ongelmia lumipalloefektin lailla. Pelkkä taloudellisten mittareiden seuraaminen, ei anna täyttä kuvaa tilanteesta työyhteisössä. Valitettavasti säästöjen varjolla tehdään hallaa. Kun ennalta ehkäisevää työtä ei pystytä tekemään, niin ongelmilla on tapana kumuloitua ja niin sanonut säästöt muuttuvat menoiksi.
Taloudellinen toimeentulo on tarve, joka yhä useammin unohtuu. Pitäisikö tuntea itsensä turvalliseksi tai arvostetuksi, kun saan maksaa lisäveroa yhteensä yli puolta kuukausituloistani vastaavan summan? Tai tarvitsemistaan lääkkeistä joutuu maksaa aiempaan nähden kymmenen kertaisen summan. Tuli miettineeksi, entä he joilla lääkkeitä on enemmän. Kyllä asiat tietysti voisi olla huonomminkin. Sairaslomia ja pahoinvointia työelämässa ei voida vähentää, siitä rankaisemalla.
On totta,että on olemassa työntekijöitä, joiden työmoraalissa on aukkoja.Näissä kohtaa tarvitaan apua, ei koko työyhteisön rankaisemista. Tämä ryhmä ihmisiä ei hyödy normaalista työterveyshuollosta, sillä he ovat todennäköisesti jo ajautuneet jatkuvien työpaikkojen kierteeseen ja taustalla voi olla muitakin ongelmia
Yksi perustarpeista on kuulluksi tulemisen tarve. Toivottavasti tästä ei jouduta tinkimään yleisen edun vuoksi. Työttömät ovat ihmisiä siinä missä muutkin. He eivät ole vain menoerä tai tilastoharha, joka lakaistaan maton alle juhlapuheiden jälkeen. He eivät ole tarpeettomia ihmisiä tai karjaa, jotka voi jättää oman onnensa nojaan. Työttömät tarvitsisivat oman työterveyshuollon, sillä työttömyyden pitkittyessä syntyy vääjämättömästi myös muita ongelmia. Tarpettomia ihmisiä, ihmisiä joita kukaan ei tunnu tarvitsevan, ei auteta toimeentuloa leikkaamalla, se ei ongelmaa ratkaise, vaan aiheuttaa lisää ongelmia. Niin kauan kun työttömille laitetaan laiskan ja työtä vierastavan stigma ja työnantajat eivät tästä syystä ole innokkaita palkkaamaan, ei ongelmaa voida ratkaista.
