Työtön, työtön, työtön... Keppiä porkkanan vaatteissa

Työttömyyteen liittyviä mantroja on viime vuosien aikana olleet mm. työllistymisen esteet ja kannustinloukut, joita on urakalla sanottu purettavan. Toisin sanoen erilaisia työttömille tärkeitä tukimuotoja on pyritty ajamaan alas.Tätä on perusteltu sillä, että niiden poistamisella tai pienentämisellä kannustetaan vastaanottamaan työtä. Tässä teoriassa on parikin muttaa, sillä työpaikkoja ei ole ja toimeentulon heikennyksillä ei niitä saada lisää.

Tosiasia on, että työpaikkojen kysyntä ja tarjonta eivät vastaa toisiaan ja TE-toimiston resursseja ei ole tarpeeksi. Todellisia työllistymisen esteitä ei tunnuta tiedostettavan. Niin sanotut porkkanat näyttäytyvät työttömälle lähinnä keppeinä. Toimeentuloon liittyvät sanktiot, mm. erilaiset karenssit uhkaavat hyvin helpolla.

Todellisia ikään, terveyteen, koulutustarpeeseen tai asenteeseen liittyviä työllistymisen esteitä ei julkisessa keskustelussa juurikaan näy. Ongelmat tahtovat kärjistyä pitkittyessään. On totta, että työttömyys pitkittyessään passivoi ja usein syynä on turhatuminen. Moni meistä työttömistä hakee useampaa sataa työpaikkaa vuoden aikana ja näistä murto-osa tuottaa edes jonkinlaista tulosta. Parhaassakin tapauksessa kutsuja työhaastatteluun yhden käden sormin laskettu määrä.

Edellä mainittua ongelmaa ei ratkaista pelkällä työnhakuvalmennuksella. Työnantajien asenne on ratkaiseva tekijä. Erilaiset työkokeilut ja työharjoittelut voisivat olla ratkaisu, mutta oman kokemukseni perusteella me voivat olla myös työllistymistä haittaavia. Pahimmassa tapauksessa näillä toimilla syödään muutoinkin heikentynyttä ammattiylpeyttä. Työyhteisöiden hyvinvoinnin puutteet ja vaillinainen työnohjaus ammatinvaihtoa harkitsevan kohdalla ovat myrkkyä. Toisaalta ongelmana tuntuu olevan, että omaa koulutusta vastaavia tehtäviä ei ole olemassa työkokeilupaikkoja valittaessa.

Työttömien työllistymisen esteenä voi olla myös terveys. Työttömyys ei ole sairaus, mutta pitkittyessään se saattaa aiheuttaa jopa terveydellisiä ongelmia. Työttömyyden aiheuttamia psyykkisiä tai fyysisiä ongelmia ei välttämättä huomata tai huomioida. Jos työttömällä ei ole kroonista sairautta, joka vaatii jatkuvaa kontrollia, ei hän välttämättä ole perusterveyshuollon seurannassa. Tästä voi hyvinkin seurata, että hänen työssä jaksamisensa ja työhyvinvointinsa heikkenee.

Mahdollinen päihteiden käyttö kyllä huomataan, mutta muutoin erilaiset työttömyyden mukanaan tuomat lieveilmiöt eivät välttämättä näy. Toimeentulosta johtuva stressi ja mahdolliset psykosomaaattiset reaktiot eivät tule tunnistetuksi tai tunnustetuiksi. Passivoituminen voi hyvinkin muuttua masennukseksi ja vaikeuttaa työnsaannin mahdollisuuksia.

Jatkuva "tuulimyllyjä vastaan taistelu" heikentää helposti itsetuntoa, mikä ei ainakaan helpota työnsaantia. Se mikä työttömiltä viitekehyksen lisäksi työssä oleviin verrattuna on työterveyshuolto. Kun työkunnon arviointi on pelkästään oman arvion varassa, voi se olla hyvinkin värittynyt suuntaan tai toiseen.

En pitäisi kaukaa haettuna työttömien työterveyshuoltoa tai vuosikontrollimallia, jonka avulla parhaimmillaan tuettaisiin työllistymistä ja ennalta ehkäistäisiin mahdollisesti työttömyyden pitkittymisen aiheuttamia fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia onjgelmia tai niiden kroonisoitumista.
Itse en pitäisi ennalta ehkäisevää työtä keppinä, jollaisena monia nyt käytössä olevia kannustuskeinoja voi pitää. Parhaassa tapauksessa terveystarkastuksissa löytyy todellisia työllistymisen esteitä.

Mitalin molemmat puolet

Lähestyvien HOK-Elannon edustajiston vaalien tiimoilta on ehkä aihetta kirjata ajatuksia ylös. Asiakasomistajana minulla on kaksi intressiä, omistaminen ja työntekijöiden työhyvinnointi ja työssä jaksaminen.

Omistajana toivon vastetta sijoitukselleni, mutta en keinolla millä hyvänsä. Edustajistoon tullaan valitsemaan 60 varsinaista ja 60 varajäsentä. Tällä ryhmällä tehdään tärkeitä pääöksiä, joilla on monenlaisia seurauksia, Puhutaan sitten asiakkaista tai työntekijöistä.

Olen aiemmin perännyt työnanatajan sitoutumista työntekijöihin, vertailuna sille, että työnantaja peräänkuuluttaa työntekijältä sitoutumista työhön. On tärkeää, että tehdystä työstä saa palkan, jolla on mahdollista tulla toimeen. Tämä tarkoittaa, että pitenevien aukioloaikojen seurauksena osa-aikaisille työntekijöille voitaisiin tarjota mahdollisuuksien mukaan lisää työtunteja. Tämän todettuani tiedän, ettei kysymys ole välttämättä yksinkertainen,

Viimeksi sunnuntaina kävin keskustelua palveluiden saatavuudesta. Mielestäni on tärkeää, että tasapaino palvelujen saatavuuden osalta pyritään säilyttämään. Se, että nettikauppaan satsataan, ei voi olla pois myymälöiden tavoitettavuudesta. Kaikilla meillä ei ole tietokonetta ja nettiyhteyttä tai autoa käytössä. Tästä syystä on tärkeää, että investoinnit eivät keskity vain suurmyymälöihin, vaan myös lähikauppoihin.

Ikääntyvien ja muiden erityistarpeita tarvitsevien kauppapalveluita on hyvä miettiä myös nettikauppapalveluiden osalta. Sen osalta olisi hyvä, että valikoiman hinta-laatusuhde olisi järkevä ja toimituskulut eivät nousisi liian korkeiksi.

On tärkeä, että osuuskuntapohjainen yritys muistaa juurensa ja on asiakkaidensa arjessa mukana.

Tarpeettomia ihmisiä - onko heitä?

Minulle on opetettu, että kaikilla on olemassa perustarpeet. Kenenkään ei pitäisi tuntea olevansa tarpeeton tai hyödytön, mutta pienituloisista on kovaa vauhtia tulossa tarpeettomia, ihmisiä, jotka ovat vain yhteiskunnallinen rasite. Loiseläjien joukko, joka passiivsena kuppaa verovaroja

Turvallisuuden tunne on ihmisen perustarpeita, samoin kuin arvotuksen tarve. Turvallisuus on ollut esillä monellakin tapaa. Arvostuksen puutteesta niin ikään löytyy esimerkkejä. Pienituloiset ovat tässäkin asiassa keskiössä. Silloin, kun suorittavasta ruohonjuuritasosta esimerkiksi julkisissa palveluissa säästetään. Nämä eivät ainakaan lisää turvallisuuden tunnetta, vaan pikemminkin päin vastoin. Jatkuva huoli toimeentulosta ja mahdollisen työpaikan säilymisestä. Tämä ei voi olla vaikuttamatta työtyyytyväisyyteen, josta voi hyvinkin seurata motivaatio ongelmia, mutta myös sairaslomia. Riiitämättömyyden tunne, voi vaikuttaa haitallisesti työyhteisön yleiseen hyvinvointiin.

Esimiehien toiminta on tässä erittäin tärkeä. Jos esimies ei ole niin sanotusti kartalla tilanteesta, voi hän tietämättömyyttään tai ajattelemattomuuttaan lisätä ongelmia lumipalloefektin lailla. Pelkkä taloudellisten mittareiden seuraaminen, ei anna täyttä kuvaa tilanteesta työyhteisössä. Valitettavasti säästöjen varjolla tehdään hallaa. Kun ennalta ehkäisevää työtä ei pystytä tekemään, niin ongelmilla on tapana kumuloitua ja niin sanonut säästöt muuttuvat menoiksi.

Taloudellinen toimeentulo on tarve, joka yhä useammin unohtuu. Pitäisikö tuntea itsensä turvalliseksi tai arvostetuksi, kun saan maksaa lisäveroa yhteensä yli puolta kuukausituloistani vastaavan summan? Tai tarvitsemistaan lääkkeistä joutuu maksaa aiempaan nähden kymmenen kertaisen summan. Tuli miettineeksi, entä he joilla lääkkeitä on enemmän. Kyllä asiat tietysti voisi olla huonomminkin. Sairaslomia ja pahoinvointia työelämässa ei voida vähentää, siitä rankaisemalla.

On totta,että on olemassa työntekijöitä, joiden työmoraalissa on aukkoja.Näissä kohtaa tarvitaan apua, ei koko työyhteisön rankaisemista. Tämä ryhmä ihmisiä ei hyödy normaalista työterveyshuollosta, sillä he ovat todennäköisesti jo ajautuneet jatkuvien työpaikkojen kierteeseen ja taustalla voi olla muitakin ongelmia

Yksi perustarpeista on kuulluksi tulemisen tarve. Toivottavasti tästä ei jouduta tinkimään yleisen edun vuoksi. Työttömät ovat ihmisiä siinä missä muutkin. He eivät ole vain menoerä tai tilastoharha, joka lakaistaan maton alle juhlapuheiden jälkeen. He eivät ole tarpeettomia ihmisiä tai karjaa, jotka voi jättää oman onnensa nojaan. Työttömät tarvitsisivat oman työterveyshuollon, sillä työttömyyden pitkittyessä syntyy vääjämättömästi myös muita ongelmia. Tarpettomia ihmisiä, ihmisiä joita kukaan ei tunnu tarvitsevan, ei auteta toimeentuloa leikkaamalla, se ei ongelmaa ratkaise, vaan aiheuttaa lisää ongelmia. Niin kauan kun työttömille laitetaan laiskan ja työtä vierastavan stigma ja työnantajat eivät tästä syystä ole innokkaita palkkaamaan, ei ongelmaa voida ratkaista.