Olen ihmetellyt viime aikoina kovasti, mihin onkaan kadonnut kohtuullisuus ja oikeudenmukaisuus? Ympärillämme tapahtuu monenlaisia asioita, joita ei voi kuin ihmetellä. Rahan ratkaiseva rooli vain korostuu korostumistaan ja ihmisten hyvinvointi, niin joissain kohtaa voidaan jo kysyä, mikä hyvinvointi, kärsii.
Hankalassa asemassa olevien ihmisten tilanne vain heikkenee ja tuntuu, ettei heidän puolellaan ole kukaan.
Työmotivaatio ja työssä jaksaminen lähtee siitä, että työ on mielekästä ja siihen voi itse vaikuttaa. Tämä tosiaan tuntuu unohtuneen.
Esimiehen merkitys on suuri niin hyvässä, kuin pahassa. Asiansa osaava esimies saa työntekijänsä parempaan lopputulokseen ja se jos mikä vaikuttaa myös asiakkaisiin. Käänteisesti vain numeroita katsovat esimies saa pahimmillaan aikaan pahoinvointia työyhteisössä. Uuden esimiehen tulisi kuunnella työntekijöitään, joilla on kokemusta ja näkemystä työyhteisön tarpeista ja erityisvaatimuksista. Tulos tai ulos menetelmä harvoin tuottaa toivottua tulosta. Vanhenevat työntekijät ja osatyökuntoiset eivät saa olla ongelma, vaan voimavara, joka hyödyttää oikein tuettuna. Myönnän naapurikarsinasta on helppo huudella, mutta toisaalta kokenut sijainen, vuokratyöntekijä tai opiskelija oppii näkemään, jos työyhteisö voi huonosti.
Oikealla resurssoinnilla päästää paremmin toivottuun lopputulokseen. Erilainen tilastointi ja raportointi ovat osa nykyistä työntekoa. Näillä mittareilla saadaan tuloksia ja tulosten perusteella tehdään johtopäätöksiä. Sci-fi sarjoissa ihmiset siirtyvät paikasta toiseen silmänräpäyksessä, mutta todellisuudessa näin ei ole, vaan asiakkaalta toiselle siirtyminen vaatii aikansa ja vain asiakkaiden luona vietetyn ajan mukaan resurssien laskeminen kostautuu. Työntekijät eivät ole robotteja. Resurssejen optimoinnilla voidaan yrittää tehostaa toimintaa, mutta inhimillisyys ja inhimilliset tekijät on otettava huomioon.
Liian tiukalle viety resurssointi lisää työntekijöiden hankaluuksia ja heikentää työhyvinvointia. Työhyvinvointiin tulee panostaa riittävästi, muutoin sairaspoissaolot lisääntyvät ja tämä taas vaikuttaa monilla tavoin haitallisesti. Kannustava ja työntekijöitää tukeva esimies auttaa haastavissa tilanteissa jaksamaan.
Vanhustenhoidossa pyritään säästämään laitoshoitoa vähentämällä. Tässä kohtaa varoituksen sana, ne resurssit. Se, että näitä vanhuksia pyritään hoitamaan mahdollisimman kodinomaisesti, vaatii tietysti resursseja. Kotona asuminen mahdollisimman pitkään, vaatii myös vanhuksilta tiettyjä asioita. Kotihoito pystyy tukemaan tiettyyn rajaan asti, mutta sitten tarvitaan tuetumpaa asumista, kun terveys ei enään tue kotona asumista. Valitettava totuus on, että näitä huonokuntoisia vanhuksia asuu kotona, koska heille ei ole tarjota asianmukaista hoitopaikkaa. Sitä ei voi pitää inhimillisenä työntekijän tai asiakkaan kannalta.
Moni hyvä ajatus hautautuu nyt säästöjen alle ja valittavaksi tulee vähiten huono ratkaisu. Toisaalta maton alle lakaiseminen saattaa siirtää ongelmien ratkaisua ja pahetaa tai hankaloitaa perusongelmaa. Suuret mullistukset jättävät pienen ihmisen alleen. Kaikkea ei voi mitata pelkästään rahalla. Priorisonti ja optimointi vai oikeudenmukaisuus ja inhimillisyys?
