Työtön, työtön, työtön... Keppiä porkkanan vaatteissa

Työttömyyteen liittyviä mantroja on viime vuosien aikana olleet mm. työllistymisen esteet ja kannustinloukut, joita on urakalla sanottu purettavan. Toisin sanoen erilaisia työttömille tärkeitä tukimuotoja on pyritty ajamaan alas.Tätä on perusteltu sillä, että niiden poistamisella tai pienentämisellä kannustetaan vastaanottamaan työtä. Tässä teoriassa on parikin muttaa, sillä työpaikkoja ei ole ja toimeentulon heikennyksillä ei niitä saada lisää.

Tosiasia on, että työpaikkojen kysyntä ja tarjonta eivät vastaa toisiaan ja TE-toimiston resursseja ei ole tarpeeksi. Todellisia työllistymisen esteitä ei tunnuta tiedostettavan. Niin sanotut porkkanat näyttäytyvät työttömälle lähinnä keppeinä. Toimeentuloon liittyvät sanktiot, mm. erilaiset karenssit uhkaavat hyvin helpolla.

Todellisia ikään, terveyteen, koulutustarpeeseen tai asenteeseen liittyviä työllistymisen esteitä ei julkisessa keskustelussa juurikaan näy. Ongelmat tahtovat kärjistyä pitkittyessään. On totta, että työttömyys pitkittyessään passivoi ja usein syynä on turhatuminen. Moni meistä työttömistä hakee useampaa sataa työpaikkaa vuoden aikana ja näistä murto-osa tuottaa edes jonkinlaista tulosta. Parhaassakin tapauksessa kutsuja työhaastatteluun yhden käden sormin laskettu määrä.

Edellä mainittua ongelmaa ei ratkaista pelkällä työnhakuvalmennuksella. Työnantajien asenne on ratkaiseva tekijä. Erilaiset työkokeilut ja työharjoittelut voisivat olla ratkaisu, mutta oman kokemukseni perusteella me voivat olla myös työllistymistä haittaavia. Pahimmassa tapauksessa näillä toimilla syödään muutoinkin heikentynyttä ammattiylpeyttä. Työyhteisöiden hyvinvoinnin puutteet ja vaillinainen työnohjaus ammatinvaihtoa harkitsevan kohdalla ovat myrkkyä. Toisaalta ongelmana tuntuu olevan, että omaa koulutusta vastaavia tehtäviä ei ole olemassa työkokeilupaikkoja valittaessa.

Työttömien työllistymisen esteenä voi olla myös terveys. Työttömyys ei ole sairaus, mutta pitkittyessään se saattaa aiheuttaa jopa terveydellisiä ongelmia. Työttömyyden aiheuttamia psyykkisiä tai fyysisiä ongelmia ei välttämättä huomata tai huomioida. Jos työttömällä ei ole kroonista sairautta, joka vaatii jatkuvaa kontrollia, ei hän välttämättä ole perusterveyshuollon seurannassa. Tästä voi hyvinkin seurata, että hänen työssä jaksamisensa ja työhyvinvointinsa heikkenee.

Mahdollinen päihteiden käyttö kyllä huomataan, mutta muutoin erilaiset työttömyyden mukanaan tuomat lieveilmiöt eivät välttämättä näy. Toimeentulosta johtuva stressi ja mahdolliset psykosomaaattiset reaktiot eivät tule tunnistetuksi tai tunnustetuiksi. Passivoituminen voi hyvinkin muuttua masennukseksi ja vaikeuttaa työnsaannin mahdollisuuksia.

Jatkuva "tuulimyllyjä vastaan taistelu" heikentää helposti itsetuntoa, mikä ei ainakaan helpota työnsaantia. Se mikä työttömiltä viitekehyksen lisäksi työssä oleviin verrattuna on työterveyshuolto. Kun työkunnon arviointi on pelkästään oman arvion varassa, voi se olla hyvinkin värittynyt suuntaan tai toiseen.

En pitäisi kaukaa haettuna työttömien työterveyshuoltoa tai vuosikontrollimallia, jonka avulla parhaimmillaan tuettaisiin työllistymistä ja ennalta ehkäistäisiin mahdollisesti työttömyyden pitkittymisen aiheuttamia fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia onjgelmia tai niiden kroonisoitumista.
Itse en pitäisi ennalta ehkäisevää työtä keppinä, jollaisena monia nyt käytössä olevia kannustuskeinoja voi pitää. Parhaassa tapauksessa terveystarkastuksissa löytyy todellisia työllistymisen esteitä.