Tässä on tullut pohdittua hoitajan etiikkaa muutamia kertoja viimeisten viikkojen aikana. Sekä eettisyyden vaikutusta työssä jaksamiseen ja työhyvinvointiin. Poikkeaako hoitajien etiikka muiden kanssa eläjien tai asiakkaiden omaisten etiikkasta. Aina tietenkään ei ole yksiselitteistä ratkaisua, mutta kun on valittava kahden huonon vaihtoehdon välillä, niin kenen kannalta asiaa katsotaan.
Totta on myös, että hoitajia on monenlaisia, eikä voida puhua massasta ihmisiä. Tiettävästi kuitenkin peruslähtökohtana on, että jokainen pyrkii tekemään työnsä mahdollisimman hyvin. Mutta mitataanko tulosta sitten tehokkuuden vai vaikuttavuuden kautta, niin tullaan jo haasteiden eteen.
Työn kuormittavuutta pyritään mittaamaan ja analysoimaan monilla tavoin, samoin kuin työn tehokkuutta. Onko olennaista välitön työaika, joka on asiakkaan käytössä vai mahdollisesti kokonaistyöaika? Erilaisia tilastointeja tehdään lisääntyvässä määrin kuin myös muita kirjauksia. Näitä tehdään asiakkaiden aikana ja myös muuna työaikana. Tiettävästi ei ole kehitetty vielä mahdollisuutta siirtyä paikasta toiseen vain silmiä räpäyttämällä, toisin sanoen paikasta toiseen siirtymiseen kuluu aikaa. Välittömällä työajalla ei siis kokonaisuus paljastu.
Se että tehokkuutta pyritään lisäämään ei pois sulje ihmisten henkilökohtaisia eroavaisuuksia tai tarpeita. Yhdelle aika on lyhyt ja toiselle pitkä, esimerkiksi motoristen ominaisuuksien osalta, toisaalta vammat tai kulumat voivat hidastaa fyysisesti kuluttavissa tehtävissä. Kaikki kiire ei ole valitettavasti korvien välissä, mutta sitä voidaan yrittää lievittää. Henkilöstömitoituksilla on merkitystä ja joissain tehtävissä valittesevat keliolosuhteet vaikuttavat ratkaisevasti, niin fyysiseen kuormittavuuteen kuin ajankäytön mahdollisuuksiin.
Varhaiskasvatuksessa lapsiryhmien koko ja ikähaarukka vaikuttaa hoitajiensa ajankäyttöön ja kuormittavuuteen samoin kuin käytettävät tilat. Lapsikohtaista tilaa ollaan pientämässä, jotta tehokkuutta saataisiin lisää, millä on tietysti omat vaikutuksensa. Pienryhmätoiminnalla voidaan kuormittavuuteen vaikuttaa, kunhan jakotiloja on olemassa tai on mahdollista porrastaa toimintaa. Kaikki on mahdollista, kun henkilökuntaresurssit ovat kunnossa. Valitettavasti tämä ei ole yksinkertaista käyttö- ja täyttöasteiden takia.
Näköpiirissä on peikkoja, sillä erilaisten ajankäytön mittareiden perusteella hoitajien ja opettajien työaikoja pyritään optimoimaan ja tätä ei voi pitää yksiselitteisenä.
Vaikuttavuuden arviointi on tuntunut jäävän tehokkuuden jalkoihin. Kotihoidossa seurataan kyllä enevässä määrin vätitöntä työaikaa, eli aikaa jonka hoitaja on asiakkaan luona, mutta jos hoitajalle on mitoitettu liian lyhyt aika, niin vaikuttavuuden arvointi unohtuu. Palvelusopimuksilla asetetaan vähimmäisvaatimukset, mutta valitettavasti samalla myös rajat maksimin osalta.
Vanhuspalvelulain osalta ei haluttu asettaa vähimmäisrajoja henkilöstölle, koska pelkona oli, että tämä olisi myös samalla normina henkilöstölle, eikä enempää palkattaisi. Tämähän ei ole tarkoitus.
Laitospaikkoja vanhustenhuollossa on pyritty vähentämään, minkä toisaalta ymmärtää, mutta samalla tulisi kehittää vaihtoehtoja. Mikä olisi inhimillisempää? Kotihoito ei valitettavasti voi olla ainoa vaihtoehto.
Lastensuojelu on hyvä yhteistyökumppani varhaiskasvatuksen osalta. Näin ei ole vanhusten kohdalla, heidän asemansa on hankalampi. Kun terveys on todella huono, ei näiden ihmisten olihin ole kovin helppoa puuttua tai auttaa. Kotihoito tekee kaiken mahdollisen, mutta pahimmassa tilanteessa se ei enää riitä. Tullaan eettisten kysymysten eteen. Onko eettisesti parempi vaihtoehto tuetumpi asuminen vai se että vanhus on "heitteillä" omassa kodissaan. Kotihoidolla on mahdollisuus käydä enintään kolme kertaa ja suurimman ajan vuorokaudesta asiakas on omillaan. Miten tämä vaikuttaa hoitajaan ja hänen työssä jaksamiseen, sillä ei hän hänkään ole robotti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti