Olen useampaan otteeseen ollut huolissani vajaatyökuntoisista ja heidän työllistymis- mahdollisuuksistaan. Miten suhtautua työtoveriin, jolla on takanaan kriisi ja aika palata työhön? Fyysinen loukkaantuminen on helppo tunnistaa ja ymmärtää, mutta mitä sitten, kun haaste onkin psyykkinen?
Työhön paluu on jo sinällään haastavaa pidemmän poissaolon jälkeen. Ihminen harvemmin menee kysymyksistä rikki, mutta vastaaminen saattaa olla jo haasteellisempaa. Sääli ja voivottelu on myrkkyä ja sitä tulee välttää, sillä se saattaa ärsytää suunnattomasti ja tuntua alistavalta. Selän takana kuiskiminen on niin ikään loukkaavaa. Mielummin kysyy, kuin olettaa, sillä vaikka puhuminen vaikeaa, niin silti avoimuus on koko työyhteisön kannalta parempi vaihtoehto.
Pelon ja häpeän tunteet ovat mahdollisia. Epäonnistuminen, kyvyttömyys toimia oikein ovat myös tuttuja. Riippuu tietysti paljon mistä perimmillään on kysymys. Läheisen kuolema voi olla erittäin suuri haaste, varsinkin jos kyseessä on lapsi. Myös sillä miten kuolema on tapahtunut on iso merkitys. Sairaudesta johtuvaan kuolemaan saattaa pystyä ikään kuin varautumaan, mutta ei aina.
Läheisen itsemurha on yksi hankalimpia asioita, joita ihminen voi joutua kohtaamaan. Riittämättömyyden tunne ja epäily, olisinko voinut estää tapahtuneen, jäävät kaihertamaan mieltä. Vaikka mitä jos, kysymykset ovat turhia, niin tulee esitettyä yhä uudelleen ja uudelleen. Tässä kohtaa kuunteleminen on tärkeämpää kuin ne oikeat sanat, silläm niitä välttämättä ole.
Työhön palaaminen ei ole yksinkertaista, eikä palaaja ole todellakaan täysin entisensä. Stressinsietokyky, useampaa yhtäaikaiseen tehtävään keskittyminen tai niiden tekeminen on alentunut ja tämä on syytä muistaa töiden suunnittelussa. Myös yksilölliset edellytyksen ovat erilaisia ja päiväkohtainen vireystila heittelee. Siihen vaikuttaa myös paljon, miten unirytmi toimii. Työhön palaaja voi tarvita enemmän taukoja, sillä hän voi voipua nopeammin kuin normaalioloissa.
Kriisin kohdannut ihminen on työnjohdollinen haaste. Sillä hän ei välttämättä itse pysty arvioimaan kulloisenkin päivän työkuntoaan, joten työparina työskentely voi olla järkevä ratkaisu, jos se suinkin on mahdollista. Työhön palaaja on haaste myös työtovereilleen, silllä hän voi romahtaa milloin vain ja ihan mistä tahansa syystä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että häntä tulisi pitää ikään kuin pumpulissa. Mutta on hyvä muistaa, että ajatusketjut eivät ole normaalit tai yksiselitteiset.
Ihmisen pumpulissa pitäminen ja takana kuiskuttelut eivät edes auta työnön paluuta. Virheitä meillä sattuu kaikilla ja niistä voi oppia. Työhön palaaja ei välttämättä ajattele samalla tavalla kuin sinä, joten väärinkästitysten selvittäminen on ensi arvoisen tärkeä. Kun keskittymiskyky ja havainnointikyky on alentunut, ei se palaudu hetkessä. Kun normaalisti väsyneenä tulee herpaantumisia, niin puhumattakaan silloin, kun palauttaa ammmatillista osaamistaa. Voidaan sanoa, että ääritapauksessa tilanne on sama kuin aloittaisi uuden työtehtävän.
Kuulen monesti, että puhuminen auttaa, mutta mitä sitten, jos sanoja ei olekaan. Sanojen suuhun laittamista ei kuintenkaan kannata tehdä, sillä siten on suuri väärinymmärrysriski. Aika parantaa haavoja ja kiirehtiminen ei auta. Jokainen meistä on erilainen ja meillä on sisäiset kellomme, jotka määrittelevät pitkälle miten voimme käsitellä erilaisia asioita. Takapakkeja tulee ja niille pitää olla armollinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti