Kipuilua!

Viimeisen kuukauden aikana olen harmistuneen seurannut keskustelua Palmian ympärillä. Jotenkin taustat tuntuu unohtuneet. Palmian matka Opetusviraston palvelukeskuksesta Palmia oy:ksi on ollut kivinen. Fuusiosta Helsinki Cateringin kanssa alkanut prosessi on kysynyt ymmärrystä työntekijöiltä. Organisaatio muutokset ja muut hämmennystä herättävät tekijät, joita uutta rakentaessa on ollut, ovat aiheuttaneet kipuilua.
Kun työyhteisöissä, joita myös koulutkin ovat, tapahtuu muutoksia, vaikuttaa se luonnollisesti epävarmuutta lisäävänä. Kilpailutuspeikko on myös tuttu palmialaislle. Välillä on tuntunut, että mammuttitauti on iskenyt Palmiaan, kun jo pelkästään erilaiset keittiöt eivät ole suoraviivaisesti verrattavissa keskenään. Koulun keittiö, sairaalan keittiö ja henkilöstöruokalan keittiö ovat jo nimensä perusteella erilaisia ja jokaisessa on omat haasteensa, joita ei voida unohtaa.
Palmialaisia yhdistää matalapalkkaisuus, tästäkin huolimatta henkilöstömenoja pyritään pienentämään ja säästämään. Joskus ivallisesti olen sanonut, että säästetään ruohonjuuritaso poistamalla ja jätetään vain erilaiset konsultit ja johtoporras. Näin tehokkuus saadaan huippuun tai sitten ei. Julkisuudessa tästä tarinasta on näkynyt hyvinkin toissijaiset asiat. Tuntuu, että nämä työtekijät, joita myös laiskoiksi on haukuttu, ovat unohtuneet täysin. Epävarmuus tulevaisuudesta jäytää työyhteisöissä ja aiheuttaa pahimmillaan turhaa eripuraa. Vaikka nyt laitoshuoltajat, päiväkotiapulaiset ja muut avustavat työntekijät siirtyvät uuteen organisaatioon vanhoina työntekijöinä, saattaa tilanne jo parin vuoden päästä olla aivan toinen.
Pienissä työyhteisöissä, kuten päiväkodit, merkitys on todella suuri, kun yhtiöittämismallissa työyhteisö pirstaloituu entisestään,  jos myös päiväkotiapulaiset siirtyvät uuteen organisaatioon. Sillä silloin kasvatushenkilöstön (varhaiskasvatusvirasto), keittiö (nyky Palmia) ja siivous (yhtiö) toimivat erillään omina toimijoina.
Nykyisellään voidaan vielä auttaa toinen toisiaan ja yhteistä asiakasta. Kärjistettynä muun muassa kiusaamistilanteisiin voi olla hankala puuttua, kun päiväkotiapulaiset ja siivoojat eivät välttämättä enää samalla tavalla näihin puuttu ja kasvatushenkilökunta ei millään kerkiä joka paikkaan. Ei siis todellakaan ole työyhteisöiden ja asiakkaiden kannalta yksioikoisena, miten Palmian kohtalo ratkaistaan. Varhaiskasvatusyksiköiden ruokahuollon siirtyminen ulkopuolelle on vaikuttanut paljon, eikä välttämättä kovin myönteisesti, niin jos nyt ollaan rakentamassa uutta rajaa siivouspalvelujen osalta. Koska siivous- ja ruokahuollon toimijat eivät edes ole samaa organisaatiota yhtiömallissa.
 Se, että mediassa Julkisten- ja hyvinvointialojen liiton toimia on pidetty JHL:n jäsentaisteluna, voi pitää yhden totuuden esittämisenä, mutta juuri näin unohdetaan se olennainen,  eli työntekijät ja työhyvinvointinsa. Epävarmuus tulevaisuudesta ja toimeentulosta ei ole vähäpätöinen seikka, mutta juuri tämä on jäänyt yleisessä keskustelussa toissijaiseksi. Toinen asia, joka jää varjoon, on työehtoshoppailu, josta pitäisi käydä keskustelua. Mielestäni sen ei pitäisi olla luvallista. Mielenilmauksessa tätä keskustelua pyrittiin käymään, mutta mediassa käytiin keskustelua ainoastaan mielenilmauksen laillisuudesta tai laittomuudesta, koska mielenilmaus työrauhapykälän mukaan vastusti voimassa olevaa työehtosopimusta, eikä näin huoli tulevista työehdoista ollut olennaista. Hyvinvoiva työyhteisö on kaikkien etu. Erilaiset hallintorajat eivät edes auta hyvinvointia, vaan pikemminkin päinvastoin. Keittäjät ja siivoojat ovat olennainen osa lastemme arkea ja heidän panoksensa on tärkeä monin tavoin hyvinvointimme kannalta.