perjantai 9. maaliskuuta 2012

Tapaus Marjatta ja Antero (nimet muutettu)

Työhyvinvoinnin kysymykset ovat aina ajankohtaisia. Viime viikkojen aikana ne ovat vain nouseet yleiseen tietoisuuteen. Huolestuttavin piire on, että asiat on tuonut ammattiliitossa tapahtunut kiusaamistapaus. Yksityiskohtiin en halua sen tarkemmin puuttua, mutta tapahtumien kesiöön ajatuminen suuren ammattiliiton toimistoon ei voi pitää hyvänä esimerkkinä. Tapauksen vaikutukset koko ay-liikkeen toiminalle edunvalvojana ovat selkeät. Miten voin luottaa ammattiliittoon, jos sen toimistossa ei ole edes työrauha?
Vaikka tosiasioita ei voi kiistää ja tehtyä ei saa tekemättömäsi, niin pitää varoa tekemästä yleistyksiä. Kyse on kuitenkin yksittäisestä työpaikasta ja selvitystyö on aloitettu. Olen seurannut melko tarkkaan sosiaalisessa mediassa käytävää keskustelua asian tiimoilta ja huomionut kaksi tärkeää asiaa. Työpaikka kiusaaminen tuomitaan rankasti ja työpaikkakiusaamista esiintyy valittevan paljon.
Nollatoleranssi kiusaamiselle on erittäin tärkeä ja meillä jokaisella on vastuu tämän tavoitteen toteuttamiseksi. Tarvitaan rohkeutta puuttua ja vaikuttaa. Tässä tilanteessa on meillä jokaisella peiliin katsomisen paikka. Miten kohtaamme työkaverimme ja läheisemme? Millaisia viestejä ympärillemme lähetämme?
Valitettavasti meissä jokaisessa on virheemme. Muistammeko muun muassa tervehtiä kaikkia työpaikalle tullesamme ja miten sen teemme? En itse ole sen kummempi kuin kukaan muukaan. Myönnän, että en välttämättä aina noudata omaa ohjettani, kohtele muita, kuten itseäsi haluat kohdeltavan.
Työkavereita ei voi rakastaa, mutta heidän kanssaa tulee tulla toimeen. Meillä kaikilla on vastuu puuttua havaitsemiimme epäkohtiin. Mutta ja iso mutta on hyvä myös muistaa kiittää ja kannustaa hyvin tehdystä työstä. Toisen onnistuminen ei ole meiltä pois, vaan sen pitäisi kannustaa meitä itseämme parempaan.
Olen usein sanonut, että hyvä työyhteisö on oppiva työyhteisö. Virheita saa tehdä ja niistä voi ja pitää oppia.
Virheet on tehty korjattaviksi ja haasteet ratkaistaviksi. Kun alkaa tuntua, että tulemme omalle työllemme sokeiksi, niin silloin kannattaa pyytää joku ulkopuolinen seuraamaan työskentelyämme. Opiskelijat ja työharjoittelijat ovat oiva keino saada palautetta omasta työskentelystä, sillä kun arvioimme ja ohjaamme toisen työtä, joudumme arvioimaan myös omaa työskentelyämme. Miksi teen näin ja voisiko tämän tehdä toisellakin tapaan?
Ollaan ihmiset ihmisiksi! Tartutaan rohkeasti havaitsemiimme epäkohtiin ja keskustelemme asianomaisten kanssa. Tarvittaessa yhteydet luottamusmiehiin. Yhteistyö on kannattavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti